Toinen kokonainen päivä täällä. Eilinen oli aika vaikea ajoittain ja itketti paljonkin ja kaikki tuntui ylitsepääsemättömältä. Tänäänkin aamulla tuntui, etten uskalla nousta sängystä, koska koko päivä on täynnä ylittämättömiä vaatimuksia. Yhdeltätoista kuitenkin rohkaistuin kömpimään elävien kirjoihin. Päätin, että tänään on muutama asia, jotka pitää suorittaa ja sitten voi olla kuin Ellun kana. Otin käyttööni vedenkeittimen (der Wasserkocher), joka olikin mainiota pelkästään seinään tökättävää mallia, jonka vastukset kuumenivat samantien hehkuviksi, joten note to self: vesi on syytä tuikata kannuun ennen pistokkeen liittämistä. Weetabixit aamupalana lohduttavat koti-ikävässä.
Päivä on ihan yhtä kuuma ja aurinkoinen kuin eilenkin. Ennen kaupungille lähtöä yritin selvittää avainnippuni avainten kohteita. Kaksi avainta on vielä ilman kohdetta, mutta selvitinpä kuitenkin postilaatikkoni avaimen ja ekat postitkin (ilmaisjakelut) sieltä löytyivät. Ja tokihan postin seassa oli heti kärkeen jonkin uskonnollisen yhteisön lappunen (Ohne Jesus Christus sind wir verloren). Herra pitänee huolen omistaan... Löysin myös roskalaatikot, tosin niiden löytymättä jääminen olisi luultavasti suurempi ihme, sillä ne tönöttävät tuossa etupihalla. Sen sijaan en vielä selvittänyt, että miten hemmetissä nuo laatikot avautuvat. Ja tokihan en ole vielä jaksanut paneutua kierrättämiseen, vaan tungen kaikki roskani, myös sen kuuluisan teepussin, samaan hedelmäpussiin, hyi minua! Uusista löydöistäni rohkaistuneena teputin ratikkapysäkille ja sitä kautta kaupungin sykkeeseen. Onnistuin eilen paikallistamaan, tietämättäni, yhden nettikahvilan, jonka tarjontaan aioin tänään tutustua. Pääsin kuin pääsinkin nettiin lievittämään yksinäisyyden tunnettani ja päivittämään blogiani koko blogihistoriani mammuttimaisimmalla postauksella. Kuvia tuo onneton yhteys sen sijaan ei jaksanut ladata, mutta tuttujen ihmisten Facebook-päivitysten lukeminenkin helpotti hätääntymiseen taipuvaista mieltäni. Sitä ei sen sijaan tehnyt kummallinen saksalainen näppäimistö, jossa puolet näppäimistä olivat toimimattomia ja loput ihan väärissä paikoissa. Mitä vikaa on vanhassa kunnon englannin kielisessä QWERTY-näppäimistössä? Eikä erityistä helpotusta aiheuta myöskään kyvyttömyyteni ymmärtää näiden ihmisten puhumaa saksaa. Voi pentele, miten toivoton olo oli, kun viereisellä koneella ollut vanhempi herra yritti kysyä minulta jotakin. Lopulta tajusin, mitä hän kyseli, mutten kyennyt ratkaisemaan näppäimistöstä puuttuvan @-merkin salaisuutta. Tämä ei tosin liittynyt enää saksan kielen taitooni. Erityisen masentavaa oli joutua juttuihin etiopialaisen pojan kanssa, joka puhui sekä sujuvaa saksaa että englantia. Aargh! Haluan osata kaiken heti enkä jaksa tätä sietämätöntä ymmärtämättömyyden alhoa! :D
Onnistuneen nettivierailun rohkaisemana käpyttelin kaupungilla kuvaamassa Marktia (jonkinlainen keskusaukio) ja tuota hirvittävän rumaa, mutta oivana maamerkkinä toimivaa lasitornia, JenToweria. Edelleen kaikkialla tuntuu olevan vain pelkkiä onnellisia pariskuntia halailemassa ja kaveriporukoita, jotka suorastaan ilkkuvat tuntemaani ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunnettani. Toivottavasti siis alan huomisesta lähtien saada kavereita. Ajattelin, että yksinäisyyttäkin on helpompi kestää täydellä vatsalla ja päätin hankkiutua eroon döner-neitsyydestäni, joskin näin kasvissyöntiin taipuvaisena tyydyin Falafel im Brotiin, joka kolmen euron hinnalla kyllä täytti mahan varsin maukkaasti. Näiden huimien kokemusten väsyttämänä päätin suunnata takaisin kotiin, jossa täytyisi alkaa valmistautua huomisen koitoksiin. Yritin lukea noita tulostamiani lappuja ja selvitellä, että missä järjestyksessä mihinkin putiikkiin pitää suunnata, vaikka Vincent-tutorini kyllä tietää asian. Helpottavaa, kun heti ekana saan väliaikaisen opiskelijakortin eikä tarvi enää huolehtia, että on kolikoita ratikkaa varten ja lisäksi odotan innolla info-pakettia ja tietoa mahdollisista illanistujaisista/muista vaihtaritapaamisista ja -reissuista. Sen sijaan kielikurssin alkukoe nostattaa niin sanotun kylmän ringin persiiseen ja minulle ei varmasti käy niin kuin monille muille Saksaan lähteneille suomalaisille, jotka ”yllätyksekseen” joutuivatkin toiseksi parhaaseen tai jopa parhaaseen ryhmään. Olen luultavasti alkeisryhmässä yläkerran kiinalaisen tytön kanssa, joka ei kyennyt sanomaan mitään ei saksaksi eikä englanniksi, kun tutorini kanssa hänen ovensa takana vahingossa kävimme.
Huh, kävin tuossa pienellä lenkillä lähiympäristössä. Havaitsin ilokseni, että valikoimaltaan kattava lähikauppani on sitä myös aukioloajoiltaan (ma-pe 7-22 ja la 7-20). Kaupan yhteydessä taisi olla postikin ja lähiseudulta löytyy myös urologin vastaanotto, jos sellaiselle löytyy tarvetta. :D Vaikea kyllä uskoa tuolla kävellessä, että joulu on kohta ovella. Kukat kukkii täysillä ja puut on vihreitä, joitakin harvoja vaahteroita lukuunottamatta. Kiipesin tuohon läheiselle kukkulalle niin pitkälle kuin uskalsin. Uskallus loppui, kun tiestä pieneksi hiekkapoluksi muuttunut kävelyreitti sukelsi puiden siimekseen. Tämä kaupunki on tosiaan tuollaisten metsäisten kukkuloiden ympäröimä ja valloittamaani kukkulaa vastapäätä olleella nyppylällä oli joku varjoliitelemässä. Ja JenTower tönöttää horisontissa kuin Sauronin silmä. :D
Eilen illalla koin hyisen yllätyksen, kun yritin mennä suihkuun ja sieltä tuli vain kylmää vettä. Olin jokseenkin tyrmistynyt ja tyydyin vain pesemään tukkani. Tänään taas vastassa oli tulikuuma vesi. Ihmettelin hetken ja sitten havaitsin, että suihkukopin ulkopuolella, nurkan takana on kaksi sinisellä ja punaisella merkittyä hanaa, jotka täytyy avata, jotta suihkun hanasta tulee lämmintä vettä. Kuinka kätevää... Saksako muka insinööritaidon mestarimaa? Sallikaa mun epäillä. Mutta tällaistahan tämä minulle on, ihan kuin opettelisi uudestaan kävelemään, kaikki on outoa. Kummallista on myös, miten jokin musiikki lohduttaa ja jokin toinen vain lisää koti-ikävää. Kuoron levyjä ei voi kuunnella yhtään, sen sijaan Club for five ja Apulanta lievittävät ikävää oloa. Television ja netin puutteessa olen myös katsellut läpi kaikki koneella olevat valokuvat ja järjestellytkin niitä uuteen uskoon. No, toivottavasti tämä ajan tappaminen loppuu huomenna ja alkaa olla jonkinlaista toimintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti