Hyvää elämää

Uskalias otsikko, sanoisin. Mutta koska eilen M:llekin totesin, että elämäni on nyt aika hyvällä tolalla, kaipa se on täälläkin myönnettävä. Sain siis kesätöitä ja opeopinnotkin alkaa pamahtivat eilen. Töitä sain tuosta muutamasta naapurikunnasta erään kirkon esittelijänä. Hassua sanoa tuo noin verhotusti, kun ei tätä taida lukea kuin joku mun kavereista. Mutta haluan silti olla anonyymihkö. Kirkko, jota esittelen on suosittu matkailijoiden keskuudessa, myös kansainvälisten matkailijoiden, joten mun pitäisi siis päästä harjoittamaan mainiota kielitaitoani. Älkää välittäkö tuosta sarkastisesta äänensävystä. Kyllä hieman pisti hirvittämään, kun tajusin, että nyt pitää oikeasti osata pitää puolen tunnin opastus paikasta saksaksi. Ja kyllä se hirvittää vieläkin, mutta ei auta, on taas mentävä suinpäin syteen taikka saveen. Hieman stressiä aiheuttaa kulkeminen työpaikalle, kun siihen tarvisin auton. M ei tule koko kesää toimeen ilman autoa, koska golfia on päästävä pelaamaan :D, joten tarvin jostakin itselleni ajopelin. Onneksi M:n porukoiden mökki on kirkon lähellä, joten voimme viettää kesällä aikaa sielläkin. Itseasiassa mua hieman pelotti, että kesä menee kokonaan mökittä, jos olisin saanut jonkin toisen työpaikan esim. kaupasta, koska kahden vuorotyöläisen vuorojen sovittaminen yhteen siten, että päästäisiin mökille, olisi jo voinut olla mahdotonta.

Koulu käynnistyi sitten eilen. Tai kävin minä jo perjantaina tentissä, mutta sitä nyt ei viitsi niin mainostaa, kun ei oikein tullut luettua ja vastaukset olivat sitten sellaista sepustusta, jota ei kyllä ylpeydellä muistele. Aineenopettajaopinnot ovat vielä jokseenkin hämärän peitossa, joskin niin ne tuntuivat olevan myös opettajille... :D No, sen verran on tiedossa, että kaksi viiden pinnan kurssia nyt kahlataan läpi ja kumpaankin kurssiin kuuluu sekä luentoja että enemmän tai vähemmän aine- ja sekaryhmätyöskentelyä. Suurin osa noista mun aineryhmän tyypeistä on tietysti mulle tuttuja, koska he aloittivat mun kanssa yhtä aikaa historian opiskelun. Lisäksi jo pääsykoehaastattelusta tuttuja tyyppejä pölähti paikalle, mikä oli mukava huomata. Meidän haastatteluryhmästä kaikki hissan opiskelijat pääsivät myös sisään, mikä on mun mielestä aika hyvin.

On tosi mielenkiintoista, että miten sitä itse alkaa noihin opintoihin suhtautua. Minä kun en ole tunnetuin siitä, että olisin esim. rohkaiseva ja anteeksiantava itseäni kohtaan, mutta kiusallisia tilanteita varmasti tulee varsinnkin sitten oikeissa opetustilanteissa. Joutuu varmaan taas tekemään työtä itsensä kanssa. Toisaalta se tuntuu varsin turhalta, koska Saksan kokemus kuitenkin osoitti mulle, että ei sitä vanha koira opi enää uusia temppuja, vaan samojen kipupisteiden kanssa sitä pitää vissiin rämpiä koko loppuelämä. Ollapa vielä parikymppinen, koska silloin olisi ehkä jonkinlaista edistystä voinut vielä tapahtua. Nyt joutuu vaan sinnittelemään tällä, mitä on tähän asti saanut kerättyä.

Sammakko Jenan "botanistisesta gartenista" piristäköön tämän postauksen värimaailmaa.

Ps. Kun katsoo noita kuvia Saksasta, niin kyllä sinne on ikävä.

All I want for Christmas is to go to Lapland, said Muumipappa - Jouluksi kotiin

Koska kohta on pääsiäinen on tietysti hyvä kirjoitella jouluun liittyviä postauksia. Mutta ei se mitään, Saksassa sää oli jouluna keväisempi kuin Suomessa pääsiäisenä. Jouluksi Muumipappa halusi päästä varmojen lumikinosten keskelle ja näin ollen kokka suunnattiin kohti Suomen Lappia. Matkaa lähdettiin taittamaan ensimmäisenä olkalaukun sivutaskussa ratikalla kohti Jena Paradies-rautatieasemaa.

Asemalla hytinän jälkeen paikalle saapui täysin ajallaan mainio ICE-juna, johon Muumipappa taustalla näkyvän punaisen matka-arkkunsa kanssa könysi.

Berliinin päärautatieasemalla Moomin pappa kapusi bussiin numero TXL ja laukustaan kiinni pidellen köryytti aina lentokentälle saakka. Tähän mennessä kaikki oli mainiosti ortningissa ja lähtöselvitykset ynnä turvatarkastukset olivat hetkessä ohi ja noin nelituntinen odotus saattoi alkaa. Odotusaika oli siksi niin pitkä, että natiivit saksalaiset alinomaan varoittelivat DB:n junien olevan "jatkuvasti" myöhässä ja aikaa oli hyvä varata, että lennolle varmasti ehtii. No, kokemukseni Deutsche Bahnista toki rajoittuivat vain neljän kuukauden ajalle, mutta tokihan se on hälyttävää, jos juna on noin joka kolmas matkustuskerta pari minuuttia myöhässä ja muulloin aina ajallaan. Saksalaiset... Mutta Tegelin kentän kämäisimmässä terminaalissa C oli hyvä istua ja pohtia.

Odottelu alkoi kylläkin saada jossain vaiheessa hieman hermostuneita piirteitä, kun boarding-aika oli ja meni ja konetta ei näy mailla, eikä halmeilla. Kunnostauduin siinä sitten kännykän käyttäjänä ja kirjoitin äidilleni tekstiviestin, jossa elvistelin ostaneeni M:lle joululahjaksi shampanjaa ja veljelleni suklaata. Ja arvatkaapas lähetinkö viestin äidilleni? No en tietenkään vaan M:lle! Kyllä sapetti, kun jouluyllätys meni mönkään.

Lopulta tuli jo lennon lähtöaika ja vieläkään ei havaintoakaan koneesta. Tässä vaiheessa henkilökunta sitten jo kuulutti, että lento on myöhässä. Aijaa! Tämä ei tietenkään vielä ollut kenellekään selvää... Olin jo ihan hermoraunio, sillä minulla oli Helsingin päässä vain reilu tunti aikaa hankkiutua Helsinki-Vantaalta rautatieasemalla ja se aika lyheni hetki hetkeltä. Lopulta noin vartti oikean lähtöajan jälkeen kone rullasi paikalle ja sitä alettiin tyhjentää, tankata ja siivota. Lopulta mekin pääsimme koneeseen ja matka saattoi alkaa. On muuten varsin vinha tunne, kun koneen kapteeni ilmoittaa, että ajetaan vähän kovempaa, että saadaan aikataulua kiinni ja etsitään Helsinkiin jonkinlainen oikoreitti. Hmm, toivottavasti lennonjohto on kuulolla.

Helsinki-Vantaalla tajusin, että aikaa junan lähtöön oli enää 50 minuuttia ja koska rahaa on (niinpäniin...) niin loikkasin taksiin, joka sekin meinasi ajaa kolarin yllättävän liukkaalla tiellä. Asemalle päästyäni huomasin kuitenkin, mikä ero on DB:llä ja VR:llä: VR:n voit aina luottaa ja niinpä junani oli tälläkin kertaa puolisen tuntia myöhässä. Kirottua! Mikäs siinä oli sitten seisoskellessa laiturilla ja havainnoimassa, kuinka paljon saksaa ympärillä puhutaankaan. Se muuten on ällistyttävää.

Odottelu palkittiin lopulta ja pääsimme makuuvaunun lämpöön. Kansainvälisyys ei kuitenkaan loppunut siihen, vaan hyttikaverini oli ranskalainen. Emme kylläkään puhelleet muutamaa sanaa enempää, sillä hän häipyi jonnekin ja minä vetäydyin vällyjen väliin, kuten teki myös Muumipappa.

Makoisasti nukuttujen yöunien (nukun junassa aina kuin tukki, samoin Muumipappa) jälkeen pieni laittautuminen eli hatun suoristus ja joululoma Lapissa saattoi alkaa!

Tiedättekö te, mikä on Mongolian pääkaupunki?

Minä tiedän.

Postaus omistettu Johtavalle.

Muumipappa seikkailee osa 10: Taidetta ja tarjoilua - München

Ennen kuin lähtö koto-Suomeen joulunviettoon koitti, päätti Muumipappa, tuo matkailijoista jaloin, poiketa viikonloppuvisiitille Sakemannilan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin elikkäs tuttujen kesken Mynsseniin. Luvassa oli kotimajoitusta MA:n entisen poikaystävän (juu, tiedän, kuulostaa oudolta) yksiössä ja, kuten myöhemmin selvisi, täysihoito. Matkaan lähdettiin jälleen ennen sianpieremää ja MA tuli paikalle jo valmiiksi humalassa ja samoilla silmillä. Kiesus, tuota nuorisoa. :D Matka kului joutuisasti torkkuen ja vastaanottokomitea oli paikalla juuri parahultaisesti. Kielisekamelska oli ehkä tähänastisista karmein. Virolainen MA puhuu englantia, saksalainen F puhuu viroa ja minä yritän pysyä kärryillä. Viikonlopun aikana MA puhui minullekin sujuvasti viroa ja minä hänelle suomea ja välillä ymmärrettiin ja välillä ei. :D

Veimme tavarat F:n kämppään ja lähdimme erittäin vähän jouluisessa säässä pienelle kaupunkikierrokselle. Söimme perinteistä saksalaista Fleischkäseä

ja pikamarssimme läpi muutamia kirkkoja ja sen tunnetuimman oluttuvan. Kuvasaldo seuraava:

kirkko nummero uno

Narnian kunkun kivinen kaksoisveli (tähänkin sopisi mainio "Uuh! A lion!" -huudahdus)

Vanhin ja kaunein ja perinteikkäin oluttupa orkestereineen päivineen.

Pari yksityiskohtaa jostakin kirkosta:

Hmm, ei lisättävää. :D

Illalla hilpaisimme vielä Olympiapuistoon, mutta tuuli alkoi yltyä sen verran myrskyisiin lukemiin, että päätimme vetäytyä takaisin tuvan lämpöön. Tämä osoittautui hyväksi vedoksi, sillä noin tunia myöhemmin alkoi ukkonen! Kyllä, vain viikko ennen joulua. On se touhua.

Olympiapuistoa

Lauantaakina vietimme päivän tyttömäisesti shoppaillen, mutta illan kähmässä nappailin myös yhden kuvan.

Rankan shoppailun jälkeen lähdimme virkistäytymään mainioon Sausalitos-nimiseen ketjukuppilaan. Mahtavia litran drinksuja ja hyvää texmex-vaikutteista ruokaa. Ilta oli kerrassaan onnistunut. Baarin henkilkunta tanssi tiskillä, how coyote ugly is that? :D Liekö syynä litkityt drinkkilitrat vai vain väsymys, mutta avainten löytäminen laukusta osoittautui haasteelliseksi.

Missäs sitten oli Muumeloinen? Voitte kuvitella, että vanha ja ylen sivistynyt Muumiperheen patriarkka ei todellakaan lähde kaupungille tungeksimaan viimeisenä lauantaina ennen joulua. Johan siinä vanha sydänkin rasittuisi. Sen sijaan sunnuntain modernin taiteen museokierrokselle osallistui myös Pappa ja hän valikoi seuraavat otokset moderneista teoksista julkaistavaksi.

Suomi, Suomesta, Suomeen

Huono bloggari täällä hei. Olen nyt ollut Suomessa puolitoista kuukautta ja olenko kirjoittanut blogiin kertaakaan. En muuten ole. Nyt päätin vähän ryhdistäytyä. Paljon on vettä virrannut Jeesiö-joessa ja mitä näitä jokia nyt on ja elämä näyttää varsin erilaiselta kuin kaksi kuukautta sitten, puhumattakaan syyskuusta.

Aloitin Suomessa heti tehokkaalla pääsykoehaastattelusetillä. Hain siis aineenopettajakoulutukseen tavoitteenani jonakin päivänä napottaa kateederilla takomassa teinien päähän pähkinäsaarenrauhaa ja noottikriisiä. Samalla hain kuin hullu vuokra-asuntoa, johon kelpaisi kotikolo perustaa tuon herrahenkilön kanssa. Muutamat "ihan kivat" lukaalit käytiin katsomassa ja revin jo tukkaa tukuittain päästäni, kun mietin tulevia vuokrakuluja. Sitten kuin ihmeen kaupalla meille tarjottiin 45 neliön kaksiota reilun kilometrin päästä keskustasta. Vuokra oli naurettava verrattuna aiemmin tsekkaamiimme. Saimme meilitse kuvia kämpästä ja tämä ei ainakaan vähentänyt intoani. Emme meinanneet millään päästä katsomaan kämppää, koska edelliset vuokralaiset olivat varsin kiireisiä. Olinkin kuin tulisilla hiilillä. Lopulta pääsimme katsomaan asuntoa ja se vastasi täydellisesti toiveitani. Lattiat olivat puuta, ikkunoissa leveät ikkunalaudat ja lisäksi pari vuotta sitten remontoidussa keittiössä astianpesukone. Ja mikä parasta, vuokraemäntä oli aivan huippu tyyppi. Päätimme siis niiltä sijoiltamme ottaa kämpän.

Muuttoaikataulu meni myös kuin elokuvissa ja pääsimme muuttamaan pari päivää ennen kuun vaihtumista. Ripeät muuttomiehet hoitivat kaksi yksiötä tyhjäksi ja yhden kaksion täydeksi kolmessa tunnissa. Siinä ei muuten kauaa nokka tuhise, kun meikäläisen pikku apulaiset tarttuvat toimeen ja rahtaavat laatikoita. Ja toimivat pelkällä kiitoksella, edes ruokapalkkaa eivät ottaneet. :) Epätoivo meinasi kyllä iskeä, kun asunto oli eteiseen asti täynnä kamaa ja mihinkään ei päässyt etenemään. Siitähän se oli sitten vain alettava latomaan tavaraa kaappeihin ja tehtävä tiukkaa seulontaa, koska kaikkea ei voi mahduttaa tänne.

Muuttopäivänä postista kolahti myös toinen ilouutinen: minut oli hyväksytty aineenopettajakoulutukseen. :) Mahtava, mutta samalla varsin pelokas fiilis. Mitä jos en pysty? Mitä jos tämäkin menee persiilleen? Toisaalta, jos en nyt yritä, koska sitten? Opinnot alkavat ensi maanantaina. Ensin täydennetään perusopinnot eli nyt keväällä väsätään 10 pistettä ja sitten todelliset koitokset alkavat syksyllä. Kiva sinäänsä, että jatkan opiskelua nyt kanssani yhtä aikaa aloittaneiden hissanopiskelijoiden kanssa, joten tuttuja porukasta löytyy, mikä ei näin myöhäisheränneille ole ollenkaan varmaa.

Nyt enää koetinkivenä on kesätöiden löytäminen. Siinä tosin verkot ovat vesillä ja toiveita saaliistakin saattaa olla, mutta ei pidä nielaista ennen kuin työpaikka kohdalle napsahtaa. Outoa, miten elämä voi muuttua niin äkkiä ja niin luonnollisesti. Yhtäkkiä minulla onkin seuraava vuosi selkeänä edessä ja tiedossa ammatti, joka ehkä ratkaisee ikuisen työongelmani. Minulla on mahdollisuus kasvaa ihmisenä vielä entisestänikin ja ehkäpä jopa löytää oma polkuni, vihdoin ja viimein.

The owls are not what they seem part II

Lumikki

Naama valkoinen kuin lumi, nenä punainen kuin veri ja silmänaluset mustat kuin ebenpuu. Tällainen tallukkalainen versio Lumikista täältä sairasvuoteen ääreltä. Nämä vähäliikuntaiset ja tuoreruuattomat elintavat alkaa vähitellen näkyä paitsi elopainossa myös vastustuskyvyssä. Käynhän mä täällä kerran viikossa joogassa, mutta se ei ehkä yksinään ihan riitä. Jotenkin ei huvita lähteä tuonne ulos sompailemaan ja nyt ei tietenkään voikaan, kun kaikkia paikkoja särkee ja päässä on varastoituneena kiloittain räkää. Nice...

Mutta siis taisteluväsymystä alkaa jo olla. Ärsyttää, kun hyviä kämppiä menee sivu suun, kun niitä ei pääse katsomaan. Lisäksi ärsyttää, että työnhaku on kohtuullisen tehotonta, jos ei halua miljoonan euron puhelinlaskua. Sitten ärsyttää, kun kaiken tämän ärsytyksen keskellä pitäisi vielä väsätä viiden sivun essee tuohon yhteen historian kurssiin. Kurssi sinäänsä oli mielenkiintoinen ja aihekin, mistä meinaan kirjoittaa, mutta se aloittaminen... :P Sietämätöntä.

Onneksi ihana siipoittimeni tulee huomenna ja saan ajatukset vähänksi aikaa taas muualle kaikesta ärsytyksestä. Joskin olisihan se nyt ollut ihan kiva olla terveenä, kun toinen tulee käymään. Mutta aina ei voi voittaa. Mainitsinko muuten, että myös mahani on sekaisin? No nyt mainitsin ja tokihan meillä on taas toinen vessa rikki. Jumalan kiitos on kuitenkin tuo toinen, jossa rampata.

Ärsytystä tasapainottamaan nuo kuvat, joissa kuvaillaan elämän pieniä iloja. Mulla on kirja nimeltään 10 000 syytä olla onnellinen, jota tykkään aina välillä lukea, koska siitä muistaa taas monia asioita, jotka on elämässä kivoja. Nämä kuvat siis nettisivuilta, jotka jatkaa tuota samaa tarinaa. Näitähän sitä pitäisi aina muistaa. Mutta nyt haen vielä yhden lasillisen vettä, johon sekoitan c-vitamiiniporetabletin. Ihmeen tehottomia vitamiineja myyvät täällä. Luulisi nyt 300 mg vahvempaa kamaa löytyvän...