Superfood

Ärh, oikein ärsyttää ja huvittaa, miten sitä saattaa kiinnostua jostain aihepiiristä, jota alkuun on pitänyt hölöpönpölöppönä. Näin kävi superfoodeille, joita pidin ja osittain pidän edelleen hieman turhanaikaisena hapatuksena. Pitkä ja raskas syksy kuitenkin on saanut minut miettimään erittäin tarkkaan, mistä saisin voimia kaikkien töiden, opiskelujen ja harrastusten hoitamiseen. Vitamiinit ja kalaöljykapselit ovat mulle jo työnkin puolesta tuttuja ja kuuluvat päivittäisiin rituaaleihin, mutta olisihan se mukava saada vähän ylimääräistä virtaa ja vastustuskykyä jostakin vähän vähemmän keinotekoisesta kuin nuo pillerit.

Niinpä taapersin Ekoloon ja hamusin pusseihin goji-marjoja, kaakaonibsejä ja mulperia sekä hain kerettiläisesti normikaupasta cashew-pähkinöitä, jotka olivat Ekolosta loppu. Tein näistä sekoituksen, jota olen tässä reilun viikon nappaillut päivittäin ehkä pari ruokalusikallista. Mielenkiintoista sinäänsä, että en muista olleeni pitkiin aikoihin näin väsynyt kuin nyt lähimmän viikon aikana, mutta tämä lienee vain sattumaa. Tietoni superfoodeista ovat toistaiseksi varsin olemattomat ja luultavasti käytän niitä päin honkia, mutta tuskinpa pienestä vitamiini- ja kivennäisainelisästä on mitään lopullista haittaa. Annan siis näille tuotteille vielä mahdollisuuden!

Syys! Ja mietteitä.

Syksy on tullut. Taivas on harmaa, on kylmä ja satelee. Mutta se ei sureta niin paljon kuin voisi, sillä ensi viikolla alkaa viimein opiskelu. :) Tänään, heti luettuani tutoreilta tulleen kirjeen, raapustin ensimmäiset kysymykseni noille ihmisparoille, jotka saavat minut nyt ristikseen. Korvaavuudet huolettavat minua aika lailla. Jos en saa approa suoraan luettua hyväksi, joudun kuseen töiden ja opiskelujen kanssa. Monet sanovat, että tottakai tuollaisen saa suoraan osaksi uutta tutkintoa ja jotkut, että ei. No, kohta lienee faktoja hallussa tuostakin asiasta.

Olen päättnyt, että tällä kertaa kysyvä ei tieltä eksy. Edellisten opintojen aikana moni asia meni vähän ohi varmsti osittain siitä syystä, että en uskaltanut kysyä, koska ajattelin, että muut varmasti tämän heti tajuavat ja mua pidetään tyhmänä, kun kyselen. Harvinaisen tyhmä ajattelutapa. Mutta sellainen minä olin. Nyt aion pitää tasan niin paljon melua itsestäni, että saan mitä haluan. Ja se ei olekaan vähän! Haluan tutkinnon, jonka koen hallitsevani niin, että saan töitä. Haluan palauttaa tieteellisen itsetuntoni ja kunnianhimoni. Haluan tehdä ne asiat, jotka ovat eläneet päässäni menneinä vuosina saavuttamattomina haaveina. Ja kaikkeen tähän koen olevani oikeutettu, koska kymmenen vuotta on mennyt ilman.

On ollut vaikea nousta jaloilleen kaiken sen jälkeen, mitä on elämässään kokenut. Ja millaiseksi on kasvanut. Tuntuu kuin vuosikymmen olisi mennyt hukkaan, vaikka niin ei ehkä järjellä ajatellen ole käynyt. On ollut kova koulu käydän niin usein pohjalla ja huomata, että yhä uudestaan on polvillaan elämän edessä. Tätä täytyi tapahtua niin monesti, että viimein jäljellä oli vain pieni, heiveröinen usko siihen, että minulle on tarkoitettu myös jotain muuta. Jotain muuta kuin elämä oman pään sisällä, pettyneenä ja katkerana. Oli jälleen kerran noustava, mutta nyt nousin ja heitin pois kaikki ne naamiot, joihin olin vuosia kääriytynyt. Kliseisesti ja tommyhellstenmäisesti sitten alkoikin tapahtua. Ja nyt ollaan tässä. Hurjaa ja raivostuttavaa, miksen tehnyt sitä jo paljon aiemmin?

Hiljaiselostelua ja opiskelijakortti

Paha, uusi bloggaaja, kun ei kirjota! :) Olen viime viikot keskittynyt lähinnä velttoiluun ja yleiseen tekemättömyyteen, ikään kuin levätä voisi jotenkin varastoon. Syksy alkaa jo välillä suorastaan ahdistaa, koska luvassa on työntekoa (toivottavasti jopa kahden työn), opiskelua ja kaksi vaativaa harrastusta. Ja kenen vika tämäkin nyt taas on?! Mitäs läksit, saattaisi muinainen sketsihahmo todeta. Mutta jos on viettänyt elämässään vuosia hiljaiseloa joko kaikilla rintamilla tai ainakin monilla tahi vähintäänkin jollakin, niin sallittakoon tämä hetkellinen (no okei, mahdollisesti vuosia kestävä) ylenmääräisyys. Sitäpaitsi, eikös kaikkea kivaa jaksakin tehdä myös marraskuun kammottavassa pimeydessä tai tammikuun murskaavassa uuden aloittamisen tuskassa. Saapa nähdä.



Yleisessä vetelehtimisen tilassa olen lykännyt myös välttämättömyyksien hoitamista tarpeettoman kauan. Opiskelijakortin tilaaminen kesti ehkä kuusi minuuttia ja kuitenkin olen lykännyt sitä jo pari viikkoa. Meikäläisen saamattomuus lähenee jo taidetta. Tai sitten kortin tilaamiseen voi myös liittyä jossain määrin vahvoja latauksia, kun se nyt viimein on konkreettinen osoitus siitä, että nyt ollaan taas uudella tiellä. Vaikka tietysti opiskelupaikka on unelmieni täyttymys, niin siihen liittyy kuitenkin valtavasti epävarmuustekijöitä. Ja epävarmuuden sietäminen ei totisesti ole yksi mun hyveistä... Mutta tässäpä se veri punnitaan. Ehkäpä sitä tässä oppii. Kauheen positiivinen musta on tullut, huomaan.

Ai niin. Ja mitä tulee blogini kuviin, ne tulevat olemaan huonolaatuisia, epätaidokkaita ja harvassa. Valokuvaamisen suhteen olen vahvasti matkalla mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta, enkä edes omista toimivaa kameraa tällä hetkellä, mutta en anna sen haitata, vaan tungen alokasmaisia otoksiani sopiviin ja erittäinkin epäsopiviin väleihin. Olen blogini herra! Muah-hah-haa!