Onnea, iloa ja pahan akseli

Olen tässä muutamien ihmisten kanssa keskusteltuani alkanut pohdiskella, että lienen antanut hieman väärän kuvan tässä blogissa elämästäni täällä Saksassa. Ironia ja sarkasmi ovat niin olennainen osa itseäni, etten ehkä näe itse omia tekstejäni oikeassa valossa ja moni hassuksi tarkoitettu juttu saattaakin lukijan silmissä tai pikemminkin korvissa kuulostaa valittamiselta tai siltä, että minulla menee täällä jotenkin huonosti. Asiahan on kuitenkin ihan päinvastoin. Minä oikeasti viihdyn täällä loistavasti ja olen erittäin ylpeä itsestäni, kun olen saanut hoidettua täällä monia asioita ihan itsekseni ja osannut neuvoa muitakin vaihtareita joissakin ongelmatilanteissa. M:a on tietysti ikävä ja olisi kiva, jos voisi jakaa näitä kokemuksia sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntee minut jo ennestään, mutta kokonaisuutena tämä on tähän asti ollut todella hienoa aikaa. Ei sellaista "kaikki on mahtavaaihanaaloistavaa" -hienoa, vaan sellaista itsensä haastamisen ja pärjäämisen tuomaa hienoutta, johon hetkittäiset epätoivon hetket vain luovat syvyyttä. :D Toki minulla on omat rajoitukseni, enkä varmasti käyttäydy täällä kuin itseäni kymmenen vuotta nuoremmat vaihtarit. Tällä elämänkokemuksella on ehkä sen verran perspektiiviä asioihin, että tajuan elämää olevan myös vaihtoajan jälkeen sekä sen aikana, siis muutakin elämää kuin vaihtarin elämä. Mutta pidän tästä kaupungista, yliopisto on viihtyisä ja valtava, byrokratia on mitä on, mutta se kuuluu asiaan ja siitä saa mainioita anekdootteja tänne blogiin. :D Kavereita mun on aina melko vaikea saada, mutta toisaalta en ole myöskään ihminen, joka tarvisi joka asiaan toista ihmistä. Ja aina on olemassa MA:n kaltaisia tyyppejä, jotka vähät välittävät siitä, että mä oon vaitonainen ja etäinen, vaan muitta mutkitta alkavat kutsua parhaaksi ystäväkseen. :) Vastaan tulee jatkuvasti pieniä hetkiä, jolloin sydäntä puristaa pelkkä ajatuskin siitä, että olen täällä näiden ihmisten kanssa. Lauantaina kun olimme syömässä, kolme italialaista, englantilainen, virolainen ja minä, tuli taas sellainen hetki, että yhtäkkiä tajusi todellakin olevansa Jenassa, Saksassa, istuvansa syömässä italialaista ruokaa ja höpisevänsä juttuja englanniksi. MA onneksi tajusi tunteeni, koska hänkin on odottanut kovasti (erasmus)vaihtariksi pääsyä. Tunnetta on hyvin vaikea kuvailla, mutta se on sekoitus onnea, ylpeyttä, haikeutta ja hetkellistä hetkessä elämistä. Minä pärjään täällä hyvin, viihdyn ja luultavasti opin jossain vaiheessa tätä kieltäkin. :)

Ja jottei homma menisi ihan hymistelyksi, niin kerronpa tarinaa Saksan pankkimaailmasta. Jo aiemmin kerroin opiskelijakortin, pankkitilin ja vuokrasopimuksen pahan akselista, jossa kaikki liittyy kaikkeen ja lisäksi kaikkeen liittyy valtavasti kopioita. :D Viime viikolla olin viimein pakotettu käymään pankissa, koska en ollut edelleenkään saanut pankkikorttiani, nettipankkitunnuksista puhumattakaan. Hankkiuduin englantia puhuvan henkilön juttusille (jostain syystä nämä ovat aina pitkiä nuoria miehiä) ja aloin kysellä korttieni perään. Minullehan siis tarjottiin sellaista tiliä, johon kuuluisi vain kortti ja nettitunnukset, koska en mielestäni tarvitse kassapalveluita, koska enhän minä niiden kassaihmisten kanssa pysty kommunikoimaan. Tällaisen tilin siis otin silloin pari viikkoa sitten ja korttien sun muiden rensseleiden piti tulla viikossa. Nyt kuitenkin tuo pitkä nuorimies tutkaili tietojani ja totesi, että Hmm, sinulle ei kyllä ole tilattu mitään korttia. Minä olen tietysti jokseenkin äimänä. Lisää tietojeni tutkistelua ja poitsu toteaa, että myöskään nettipankkitunnuksia ei ole tilattu. Tässä vaiheessa olen jo kohtuullisen tyrmistynyt ja kyselinkin, että jos minulle on avattu tili, jonka palveluihin kuuluvat nimenomaan pankkikortti ja tunnukset, niin miksiköhän sellaisia ei ole minulle tilattu tai vielä parempi, miksi sellaiset eivät tilaudu saman tien, kun tuollainen tili avataan. Saksalaiset! Selitystä poika ei osannut antaa, mutta lupasi saman tien tilata kyseiset vermeet. Tällaista tämä täällä välillä on. Asioilla on tapana järjestyä -sanonnan merkitys on kirkastunut minulle täällä ollessani. Asioilla on tapana järjestyä, kun ne itse järjestää. Sivuhuomautuksena totean, että yllä oleva kappale on varmaan sävyltään juuri sellainen, että lukijalle saattaa tulla käsitys, että olen sietämättömän kyrsiintynyt. Tottakai tuollaisissa tilanteissa kypsyttää, kun selvä asia on menty sössimään, mutta niistä saa myös mitä suurimmassa määrin selviytymiskiksit. :)

Tänään pitäisi nyt päättää menenkö vielä kuorotreeneihin vai en. Olin niissä siis viime viikolla, joskaan en ehtinyt koelauluihin (kaikki kyllä otetaan mukaan, mutta äänialaa tsekataan tuolla koelauluissa) asti, kun aika jo loppui. Kuoro on ihan kohtuullisen kuuloinen, porukkaa on kuin meren mutaa ja ohjelmistossa lukuisia böömiläisiä kansanlauluja. Ja meininki on ihan samanlainen kuin kaikissa kuoroissa, joissa olen ollut. Eli kukaan ei kuuntele saati katso johtajaa ja kaikki ovat eri tasoisesti pihalla. :D Kuorolla on kuitenkin aikalailla harjoituksia ja keikkaa kuin muuannella minunkin varsin hyvin tuntemalla mieskuorolla siellä kotopuolessa. Mietin siis, että haluanko sitoutua vai pitää väliviisikuukautisen hoilottamisesta. Varsinkin, kun menin juuri ilmoittautumaan joogakurssillekin. Toisaalta taas pääsisin hyvin tekemisiin natiivien kanssa tuossa kuorossa ja se ehkä auttaisi kielen oppimisessa. Jos siis käyttäisin saksaa, enkä heti hyppäisi englannin puolelle, kun tulee tenkkapoo. :D Pitänee kuunnelle myös tsekkivahvistuksen mielipidettä, jos hän jatkaa, niin kaipa minäkin. Oli muuten hauskaa kertoa tuolla tsekkitytölle eräästä boomiläisestä kansanlaulusta, jonka minäkin osaan. ;) Soinnillisen ärrän lausuntani ei kuitenkaan saanut erityiskehuja. :D