Ukset... Nukset... Lamaannukset...

Öhhöh... Josko tämä taas tästä. Alkuvuosi on mulle aina ihan hirveän vaikeaa aikaa. Kaikki pitää aloittaa ikään kuin uudelleen, sää on karmea (täällä on onneksi vähän valoisampaa kuin Suomessa ja lämmintäkin melkein 10 astetta, mutta jos sataa vettä, niin eipä se paljon piristä), syksyn rasituksista ei ole yleensä ehtinyt toipua (tällä kertaa ehkä vähän paremmin kuin yleensä, kun oli kuitenkin tuo 10 päivän loma) ja nyt on vielä ekstra-stressiä asunnon ja töiden löytämisestä. Lisäksi nyt on edessä kaikki syksyllä skipatut kouluhommat. :D No, ihan totta puhuakseni, niin niitä kouluhommia ei nyt mitenkään ylitsepääsemättömästi ole. Yhteen saksan kurssiin kolme noin sivun mittaista (käsinkirjoitettuna) kirjoitelmaa ja toiseen kurssiin joku esitelmä, josta ei kyllä ole vielä ollut mitään puhetta. Ja sitten on molempiin kursseihin tentit. Hissan kurssit menevät miten menevät, toisesta en varmastikaan pääse läpi, koska olen lintsannut luennoilta ja niillä, joilla olen ollut, niin en ymmärrä kuin sanan sieltä, toisen täältä. Ja tonien historian kurssihan on ensi viikonloppuna, joten siitä en vielä tiedä, mitä se vaatii. Luultavasti jonkinlaisen kotitehtävän, mutta kurssihan on englanniksi, joten en jaksa stressata. Tai siis toki jaksan, mutta on tässä nyt näitä muita stressaavampia juttuja etusijalla.

Niin kuin vaikkapa tuo työnhaku. Siis ihan oikeasti, miten se voi olla mulle niin vaikeaa?!! Tai siis kyllähän minä tiedän, että miksi. Siihen sisältyy kaikki pelkäämäni asiat: puhelimella soittaminen, itsensä kaupittelu ja erittäin suuret mahdollisuudet torjuntaan. En tiedä, miten te muut ihmiset reagoitte moisiin asioihin, mutta minä reagoin niin, että aamuna, jolloin olin päättänyt soitella mahdollisia työpaikkoja läpi oli mun pulssi heti herätessä 120. :P Ja itse soittamisen aikaan varmaan 160. Enkä edes soittanut kuin neljä puhelua. Asiaa ei luultavasti juurikaan helpota, että olen täysin vakuuttunut, että en tule mitään töitä saamaan. En ole saanut ennenkään, joten miten yhtäkkiä nyt. Monille varmaan suurin pelko valmistumisen jälkeen on, ettei saa mitään oman alan töitä. No, been there, done that. Ja voin kertoa, että se on juuri niin kauheaa kuin voi kuvitella. Erityisesti itsetunnolle, jokahan toki on aina ollut meikäläisen vahvuus. :P

Tämä kiva stressi onkin saanut minut nyt jonkinlaisen lamaannuksen valtaan. Viime viikko meni ihan sumussa ja lopulta olen kaksi edellistä päivää viettänyt vain velttoilemalla kotona kuunnellen rentouttavia luonnonääniä ja välillä vähän Apulannan räimettä Youtubesta. Tekemättä siis mitään, mikä voisi vähentää stressiä. Muttta tänään sitten huomasin, että tuo kahden päivän velttoilu on ollut avuksi. Herätessäni tänään oli olo jo vähän vähemmän lamaantunut ja tein välittömästi suurimman osan huomisen kotitehtävistä ja yhden saksan kirjoitelman. Mietin aina välillä, että miksi en vain voisi yhtäkkiä alkaa esittämään sellaista ihmistä, jona muut minut näkee. Että vaikka olisin pelosta paskajäykkänä, niin esittäisin olevani tosi cool ja itsevarma. Silleenhän se töissäkin välillä toimi, kun piti tehdä jotain ärsyttävää, niin sitä ei tehnyt Tallukka, joka pelkää kaikkea, vaan työntekijä, joka tekee mitä täytyy. Ehkäpä sitä pitäisi kokeilla seuraavaksi, kun ei nyt mikään muukaan ole oikein toiminut.