Tokihan se unelmakoti on tiedossa, vaikka asunnosta ei ole hajuakaan. Jos tietäisin, että olisin jäämässä pysyvästi Jyväskylään, niin panisin heti 30 hehtaaria metsää sileäksi, rukoilisin pankista polvillani lainaa ja ostaisin tuon remontoimattoman asunnon Rautpohjasta. Päässäni minulla on täydellinen remontti- ja sisustussuunnitelma tuolle asunnolle. Lautalattiat, keittiöön yksi mustalla liitutaulu- ja magneettimaalilla maalattu seinä. Keittiöön jätettäisiin osia vanhasta kaapistosta, kuten tuo aivan käsittämättömän hieno lokerikko. Vessaan valkoiset seinälaatat (nuo siellä jo olevat ovat muuten ihan hyvät, mutta tuo saumaus...) ja musta lattia. Eteisen seiniin jotain voimakaskuvioista, mustavalkoista tapettia. Makkariin sellainen walk in closet -tyyppinen kaapisto noiden vanhojen tilalle, mutta sekin eleetön ja huomaamaton, ettei se pilaisi vanhan talon tunnelmaa. *huokaus*
Sydäntä oikein kirvelee, kun on aiemmin katsellut tuolla alueella myytäviä asuntoja ja niihin tehtyjä remontteja. Siis omituisia ratkaisuja ihmiset tekee. Miksi ihmeessä tuollaiseen vanhaan, lähes pula-ajan asuntoon laitetaan jotain wengen väristä laminaattia? Ja tummapuiset ökykaapistot keittiöön? Ei pysty käsittämään. Sen sijaan minä remontoisin tuollaisen asunnon rakastavin ja hellin käsin. *isompi huokaus* Ja siihen asti saan luultavasti hiihdellä muovimatolla tai tuolla vanhan vihtahousun keksinnöllä, laminaatilla, täysin hengettömissä uusissa tai mikä pahempaa 80-luvun asunnoissa, joita voi kutsua kodiksi ainoastaan lainausmerkeissä. Voivoivoi... Että pitikin muistaa noiden Rautpohjan asuntojen olemassaolo! Varsinkin kun niitä on myynnissä enää kaksi. *voivottelua ja käsien vääntelyä*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti