Kas, kas. Sehän kirjoittaa vielä. Viime kevät oli kyllä niin täynnä kaikkea mahdollista, mitä ihmisen elämässä vaan voi olla, että en kerta kaikkiaan pystynyt kirjoittamaan blogia kaikkien esseiden, seminaarien, vatsatautien, matkajärjestelyiden, töiden ja harrastusten keskellä. Mutta nyt on taas syytä aloittaa/jatkaa. Tilanne on nyt se, että opiskelijavaihto Saksassa Jenan Friedrich-Schillerin yliopistossa alkaa 12 päivän kuluttua. 1.10. loikkaan tai ehkä pikemminkin raahustan itkuisena lentokoneeseen ja lennähdän Berliiniin, josta suikasen junalla Jenaan, tuonne Itä-Saksan sydämeen. Pähkäilin pitkään, että teenkö tästä blogista nyt vaihtoblogin, joka korvaisi vaihdosta kirjoitettavan raportin vai perustaisinko peräti uuden blogin siihen tarkoitukseen (joku voisi tietysti aivan aiheellisesti todeta, että miksi hemmetissä perustaa uutta blogia, kun en kerta päivitä tätäkään. Hyvä pointti). Tulin kuitenkin johtopäätökseen, että haluan mielummin kitistä ja itkeä muutamalle hassulle (okei, ei kai kaikki ole niin hassuja, mutta noh kuitenkin...) lukijalle peittelemättömästi kuin kirjoitella kankeita selontekoja täysin vieraita ihmisia varten. Niinpä yritän nyt kertoilla fiiliksistäni täällä kohtuullisen peittelemättömästi ja itse vaihtoasioista teen sitten sen raportin.
Vaihto. Hmm, niin. Vaihto. Vaihtoon lähteminen oli päivänselvää samantien, kun pääsin opiskelemaan. Olen toimitnut täysin tunteettomasti (tai no, täydellisessä paniikissa, mutta siitä välittämättä) läpi hakuvaiheen ja asunnonhakujen ynnä muiden ja edelleenkin olo on yllättävän rauhallinen. Yön pimeinä tunteina vertaisin tätä jopa kuolemaantuomitun rauhallisuuteen, kun kaikki toivo on mennyt. Just. Olen edelleen täysin vakuuttunut, että vaihtoaika tulee olemaan hirvein koettelemus koko elämässä ja luultavasti tuhoan viimeisetkin itsekunnioituksen rippeeni ja saan psykoosin. Mainio lähtökohta. Vaihdossa olleet kaverit ovat olleet kateellisia ("Tulee niin oma vaihtoaika mieleen, oli se ihanaa") ja/tai kannustavia ("Sä oot siellä ihan että jipii! Tää on mahtavaa!"), mutta minähän en niitä usko! Uskon sen sijaan, että minulla, toisin kuin lähes kaikilla muilla vaihto-opiskelijoilla, tulee olemaan kauheaa ja piinaavaa. Tai no uskon ja uskon, mutta kuten tiedetään pessimisti ei pety. Tietysti haluaisin, että kaikki olisi mahtavaa ja saisin kavereita ja pääsisin matkustamaan ja oppisin kieltä ja löytäisin sisäisen vahvuuteni ja ja ja... Mutta todettuani niin usein elämässäni, että minä en toimi, kuten suurin osa muista ihmisistä (kuulostaapa ylimieliseltä), niin en uskalla odottaa, että kaikki menisi niin hyvin. Totuus on kuitenkin, että olen yli kolmekymppinen, pelokas ja huonosti ihmisiin tutustuva oman elämänsä Rod Steward, jonka ulkopuolisuuden tunne yleensä ruokkii sitä, että jään ulkopuoliseksi. Mutta toisin kuin usein aiemmin, nyt minussa on kuitenkin kaikesta negatiivisuudesta huolimatta kasvanut pienen pieni toivonkipinä, että josko kuitenkin minunkin kohdallani tapahtuisi ihmeitä ja kaikki menisikin hyvin ja tutustuisin ihmisiin, oppisin puhumaan kielillä, saisin rohkaisevia kokemuksia ja olisin onnellinen. En kai muuten olisikaan hakeutunut koko vaihtoon. Kummallista on elämä. Juuri kun kuvittelee, että se on ohi tai ainakin sen pitäisi olla ohi, koska kaikki tekee liian kipeää, tuleekin jostakin yllättävä päivänsäde, jonka myötä on pakko nousta katsomaan vielä seuraavakin näytös. Vaikka ei edes haluaisi.
Näiden ajatusten kanssa olen viime viikkoina hakenut lainaa ja tukea, selvitellyt vakuutuksiani, tilannut eurooppalaisen sairasvakuutuskortin, opiskelijakortin, juna- ynnä lentoliput, lopettanut töissä, viettänyt läksiäisiä, varannut hotellihuoneen viimeiselle yhteiselle yölle, aloittanut tavaroiden pakkaamisen, joutunut epätoivoon tavaroiden pakkaamisen aiheuttaman kaaoksen takia, varannut kirpparipöydän ja vienyt sinne täältä kaaoksesta kamaa ja samalla, koko ajan, surrut ja iloinnut, jännittänyt, pelännyt ja toivonuttoivonuttoivonut. Toivonut, että tämä on se liike, jonka tarvitsen, että tämä tekee sen, mitä mikään muu ei tähän mennessä ole tehnyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti