Torstai. Päivä, jona on mahdoton pysähtyä. Jo joitakin vuosia torstai on ollut minulle päivä, joka alkaa seitsemän aikaan aamulla ja päättyy hyvässä lykyssä jo kahdentoista aikaan yöllä. Ja tuo väli on täynnä toimintaa. Nykyisin yleensä syöksyilyä ympäri kampusta, toistasataa kilometriä bussimatkailua, työpäivä, laulua ja mahdollisia luottamustehtäviä. Kun pääsee kotiin, joka ainoa hermopääte sirisee ylikierroksilla ja rauhoittuminen on täysin mahdotonta. Kun tähän lisätään vielä muuan metsäveroilmoitus, niin avot! Onneksi keksin, että tätä hermostunutta tarmoa voi purkaa bloginsa kirjoittamiseen, loistavaa!
Sain tänään kahvitauolla luettua loppuun tuon Eat-pray-love -kirjan. Lopulta se herätti hyvinkin monenlaisia ajatuksia, joista useat lienevät hedelmällisiä omaakin elämääni ajatellen. Ensinnäkin tuli hillitön halu aloittaa jälleen jooga. Joskus nuoruudessani kävin parikin astanga-joogan alkeiskurssia ja alkeistunneillakin kävin, joskaan en tainnut olla silloin ihan vastaanoottavainen joogan sanomalle, vaan tarkkailin sielläkin herkeämättä muita joogaajia ja asanasta toiseen siirryttäessä voivottelin mielessäni läskejäni ja kömpelyyttäni. Valaistumiseen lienee meikäläisen kohdalla kohtuullisen pitkä matka... Jooga kuitenkin tuntui jollakin tasolla hyvältä ja joogaan läheisesti liittyvä meditaatio on myös kiehtonut mieltäni jo pitkään.
Tänäänkin tulevaisuuden murehtimisesta ja panikoimisesta lähes vatsahaavan saaneena voisin totisesti hyötyä meditaation hiljentävästä vaikutuksesta. En muuten yleensä ole uskonut näihin ihmisten elämänmuutoksista kertovissa tarinoissa esiintyviin väitteisiin, että tajuttuaan, mitä henkilö kaipaa/tarvitsee, hän alkaa törmätä tähän asiaan joka käänteessä. Mutta nyt on kyllä myönnettävä, että tämän meditaatioajatuksen taas herättyä on eteeni ilmestynyt hämmentävän paljon meditaatiota käsitteleviä juttuja niin televisiossa kuin lehdissä ja netissäkin. Ehkä minun täytyisi hiljentyä itseni äärelle löytääkseni sen mitä itsestäni etsin. No hei nerokasta! Tottakai minun täytyy etsiä itsestäni sitä, mitä haluan löytää itsestäni. Blondi on näemmä blondi, vaikka värjäisikin hiuksiaan ruskeiksi.
Minulla nyt ei sattuneista syistä ole mahdollisuutta lähteä vuoden mittaiselle matkalle etsimään itseäni Roomassa tai intialaisessa ashramissa, mutta ehkäpä pieni itsetutkiskelu myös täällä perihärmäläisessä Suomessa voi tuottaa jotain tuloksia tällaiselle kaikelle mahdolliselle mielenmuokkaukselle immuunille yksilölle. Meditaatiohan alkaakin olla niitä ainoita keinoja, joita tässä ei vielä ole koetettu tällä itsetuntemuksen hemmetin kivikkoisella, risukkoisella, kuoppaisella ja muutenkin mutkikkaalla tiellä. Mutta hetkinen, nythän minua alkaa nukuttaa. Ihanaa, on siis aika käydä pötkölleen. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti