Hyvää elämää

Uskalias otsikko, sanoisin. Mutta koska eilen M:llekin totesin, että elämäni on nyt aika hyvällä tolalla, kaipa se on täälläkin myönnettävä. Sain siis kesätöitä ja opeopinnotkin alkaa pamahtivat eilen. Töitä sain tuosta muutamasta naapurikunnasta erään kirkon esittelijänä. Hassua sanoa tuo noin verhotusti, kun ei tätä taida lukea kuin joku mun kavereista. Mutta haluan silti olla anonyymihkö. Kirkko, jota esittelen on suosittu matkailijoiden keskuudessa, myös kansainvälisten matkailijoiden, joten mun pitäisi siis päästä harjoittamaan mainiota kielitaitoani. Älkää välittäkö tuosta sarkastisesta äänensävystä. Kyllä hieman pisti hirvittämään, kun tajusin, että nyt pitää oikeasti osata pitää puolen tunnin opastus paikasta saksaksi. Ja kyllä se hirvittää vieläkin, mutta ei auta, on taas mentävä suinpäin syteen taikka saveen. Hieman stressiä aiheuttaa kulkeminen työpaikalle, kun siihen tarvisin auton. M ei tule koko kesää toimeen ilman autoa, koska golfia on päästävä pelaamaan :D, joten tarvin jostakin itselleni ajopelin. Onneksi M:n porukoiden mökki on kirkon lähellä, joten voimme viettää kesällä aikaa sielläkin. Itseasiassa mua hieman pelotti, että kesä menee kokonaan mökittä, jos olisin saanut jonkin toisen työpaikan esim. kaupasta, koska kahden vuorotyöläisen vuorojen sovittaminen yhteen siten, että päästäisiin mökille, olisi jo voinut olla mahdotonta.

Koulu käynnistyi sitten eilen. Tai kävin minä jo perjantaina tentissä, mutta sitä nyt ei viitsi niin mainostaa, kun ei oikein tullut luettua ja vastaukset olivat sitten sellaista sepustusta, jota ei kyllä ylpeydellä muistele. Aineenopettajaopinnot ovat vielä jokseenkin hämärän peitossa, joskin niin ne tuntuivat olevan myös opettajille... :D No, sen verran on tiedossa, että kaksi viiden pinnan kurssia nyt kahlataan läpi ja kumpaankin kurssiin kuuluu sekä luentoja että enemmän tai vähemmän aine- ja sekaryhmätyöskentelyä. Suurin osa noista mun aineryhmän tyypeistä on tietysti mulle tuttuja, koska he aloittivat mun kanssa yhtä aikaa historian opiskelun. Lisäksi jo pääsykoehaastattelusta tuttuja tyyppejä pölähti paikalle, mikä oli mukava huomata. Meidän haastatteluryhmästä kaikki hissan opiskelijat pääsivät myös sisään, mikä on mun mielestä aika hyvin.

On tosi mielenkiintoista, että miten sitä itse alkaa noihin opintoihin suhtautua. Minä kun en ole tunnetuin siitä, että olisin esim. rohkaiseva ja anteeksiantava itseäni kohtaan, mutta kiusallisia tilanteita varmasti tulee varsinnkin sitten oikeissa opetustilanteissa. Joutuu varmaan taas tekemään työtä itsensä kanssa. Toisaalta se tuntuu varsin turhalta, koska Saksan kokemus kuitenkin osoitti mulle, että ei sitä vanha koira opi enää uusia temppuja, vaan samojen kipupisteiden kanssa sitä pitää vissiin rämpiä koko loppuelämä. Ollapa vielä parikymppinen, koska silloin olisi ehkä jonkinlaista edistystä voinut vielä tapahtua. Nyt joutuu vaan sinnittelemään tällä, mitä on tähän asti saanut kerättyä.

Sammakko Jenan "botanistisesta gartenista" piristäköön tämän postauksen värimaailmaa.

Ps. Kun katsoo noita kuvia Saksasta, niin kyllä sinne on ikävä.