Suomi, Suomesta, Suomeen

Huono bloggari täällä hei. Olen nyt ollut Suomessa puolitoista kuukautta ja olenko kirjoittanut blogiin kertaakaan. En muuten ole. Nyt päätin vähän ryhdistäytyä. Paljon on vettä virrannut Jeesiö-joessa ja mitä näitä jokia nyt on ja elämä näyttää varsin erilaiselta kuin kaksi kuukautta sitten, puhumattakaan syyskuusta.

Aloitin Suomessa heti tehokkaalla pääsykoehaastattelusetillä. Hain siis aineenopettajakoulutukseen tavoitteenani jonakin päivänä napottaa kateederilla takomassa teinien päähän pähkinäsaarenrauhaa ja noottikriisiä. Samalla hain kuin hullu vuokra-asuntoa, johon kelpaisi kotikolo perustaa tuon herrahenkilön kanssa. Muutamat "ihan kivat" lukaalit käytiin katsomassa ja revin jo tukkaa tukuittain päästäni, kun mietin tulevia vuokrakuluja. Sitten kuin ihmeen kaupalla meille tarjottiin 45 neliön kaksiota reilun kilometrin päästä keskustasta. Vuokra oli naurettava verrattuna aiemmin tsekkaamiimme. Saimme meilitse kuvia kämpästä ja tämä ei ainakaan vähentänyt intoani. Emme meinanneet millään päästä katsomaan kämppää, koska edelliset vuokralaiset olivat varsin kiireisiä. Olinkin kuin tulisilla hiilillä. Lopulta pääsimme katsomaan asuntoa ja se vastasi täydellisesti toiveitani. Lattiat olivat puuta, ikkunoissa leveät ikkunalaudat ja lisäksi pari vuotta sitten remontoidussa keittiössä astianpesukone. Ja mikä parasta, vuokraemäntä oli aivan huippu tyyppi. Päätimme siis niiltä sijoiltamme ottaa kämpän.

Muuttoaikataulu meni myös kuin elokuvissa ja pääsimme muuttamaan pari päivää ennen kuun vaihtumista. Ripeät muuttomiehet hoitivat kaksi yksiötä tyhjäksi ja yhden kaksion täydeksi kolmessa tunnissa. Siinä ei muuten kauaa nokka tuhise, kun meikäläisen pikku apulaiset tarttuvat toimeen ja rahtaavat laatikoita. Ja toimivat pelkällä kiitoksella, edes ruokapalkkaa eivät ottaneet. :) Epätoivo meinasi kyllä iskeä, kun asunto oli eteiseen asti täynnä kamaa ja mihinkään ei päässyt etenemään. Siitähän se oli sitten vain alettava latomaan tavaraa kaappeihin ja tehtävä tiukkaa seulontaa, koska kaikkea ei voi mahduttaa tänne.

Muuttopäivänä postista kolahti myös toinen ilouutinen: minut oli hyväksytty aineenopettajakoulutukseen. :) Mahtava, mutta samalla varsin pelokas fiilis. Mitä jos en pysty? Mitä jos tämäkin menee persiilleen? Toisaalta, jos en nyt yritä, koska sitten? Opinnot alkavat ensi maanantaina. Ensin täydennetään perusopinnot eli nyt keväällä väsätään 10 pistettä ja sitten todelliset koitokset alkavat syksyllä. Kiva sinäänsä, että jatkan opiskelua nyt kanssani yhtä aikaa aloittaneiden hissanopiskelijoiden kanssa, joten tuttuja porukasta löytyy, mikä ei näin myöhäisheränneille ole ollenkaan varmaa.

Nyt enää koetinkivenä on kesätöiden löytäminen. Siinä tosin verkot ovat vesillä ja toiveita saaliistakin saattaa olla, mutta ei pidä nielaista ennen kuin työpaikka kohdalle napsahtaa. Outoa, miten elämä voi muuttua niin äkkiä ja niin luonnollisesti. Yhtäkkiä minulla onkin seuraava vuosi selkeänä edessä ja tiedossa ammatti, joka ehkä ratkaisee ikuisen työongelmani. Minulla on mahdollisuus kasvaa ihmisenä vielä entisestänikin ja ehkäpä jopa löytää oma polkuni, vihdoin ja viimein.