Hahaa, tässä tämä nyt on. Blogi. Tuntuu vähän naurettavalta. Miksi tämä sitten on tässä? Tai olemassa. Maailmassa. Virtuaali-.
Päätin, että alan pitää blogia, jos pääsen opiskelemaan. Ja näin kävi. Tokihan moni muukin on päässyt opiskelemaan, eikä siitä huolimatta ryntää pitämään blogia. Miksi siis minä? Osittain haluan toimia valistavana esimerkkinä siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Tai mitäpä minä siitä tiedän, saattaahan tuota ollakin ja minä en vain sitä vielä tiedä, vaan huomaan sen katkerasti muutaman opiskeluviikon kuluttua ja joudun repäisemään ihokkaani ja ripottelemaan tuhkaa päälleni ynnä nöyrtymään elämän katkeran kalkin edessä. No, ehkei näin ole. Toivottavasti.
En siis liene kaikista tyypillisin opiskelija, joskaan en luultavasti kaikista tyypittöminkään. Kolmekymppinen, yhteiskuntatieteiden maisterin paperit jo taskussa, pari vuotta tympivää työntekoa jollain ihan muulla alalla ja sitten yhtäkkinen herätys siihen, mitä haluan loppuelämäni tehdä.
Historia. Vastaus kaikkiin kysymyksiini. Paitsi siihen, miten selvitä opiskelusta taloudellisesti, kun opintotukikuukaudet on käytetty. Ja miten yleensäkään selvitä opiskelusta itseä kymmenen vuotta nuorempien seurassa. Fuksiaisiin ei näillä kymmenillä enää ole asiaa. Mutta johan Pasilassakin asiantuntevasti todettiin: On pakko uskaltaa uskaltaa. Niinpä. Helpommin sanottu kuin tehty.
Mutta en minä halua vain toimia valistajana. Haluan myös huomiota ja vähän päteä. Aion siis kirjoittaa kaikesta, mitä mieleen juolahtaa. Pidän tätä jonkinlaisena päiväkirjana, jossa selvitellä ajatuksiani ja johon kirjata mietteitä elämästä. Kuulostaapa laimealta. Mutta myös todelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti